Tayo-ryu tyylisuuntakollegion tekniikkaleiri 5.3.2022 Solvalla

Vuoden ensimmäinen leiri oli tutusti jälleen Solvallan Urheiluopistolla järjestettävä Tayo-ryu tyylisuuntakollegion tekniikkaleiri. Tällä kertaa pääsimme järjestämään sen vasta maaliskuun puolella.

Osallistujat koostuivat Tayo-ryu seuroista. Päivä alkoi jälleen VOK valmentajakoulutukseen osallistujilla lajiosan teoriaosuudella aamulla.

Leiri eteni perustekniikkaharjoitteissa, jatkuen päivän mittaan monipuolisilla muilla lajinomaisten harjoitteiden parissa, ja päivän loppuun tuli jälleen erikoistekniikkaa.

Porukalla pysyi lämpö sopivasti päällä, vaikka kuusi treenituntia meni nopeasti. Opiston ruokailut ovat aina odotuksessa karateleiriläisillä. Sitten vain kohti kevään aktiviteettejä, ja vyökokeita.

Lasse opettaa katan yksityiskohtia

Tekniikkaopetusta

VOK, valmentaja ja ohjaajakoulutuksen lajiosan teoriaa

TAYO-RYU TEKNIIKKALEIRI SOLVALLA LA 25.9.2021

Leiri sujui mainiosti. Paikalla oli eri Tayo-ryu seurojen karatekoja. Leirillä pidettiin samalla valmentajalinjalla sekä apuvalmentajalinjalla Tayo-ryu karatetyylisuunnan VOK ohjaajakoulutusohjelmassamme tekniikkaosiot.

Leiriosallistujia oli jälleen sisarseuroista Kirkkonummelta, Siuntiosta, Inkoosta sekä Karjaalta.

Päivä sujui monipuolisesti. Aamulla oli koulutusjakson teoriaosuus luokassa. Lounasta puolestaan nautimme urheiluopiston seisovasta pöydästä. Saliharjoittelussa kävimme läpi perusasioita sekä erikoistekniikoita.

Kibudo ry:n karateka Tayo-ryu karaten 1Dan vyökokeessa

Kibudo ry:n Tayo-ryu karateka Paulus Helin saavutti karaten harrastajien yhden karaten virstanpylväistä tänään 14.11 suoritettuaan 1Dan vyökokeen Gesterbyn dojollamme.

Kokeen vastaanotti Tayo-ryu karate tyylisuuntakollegio. Kokelas toinen oikealta.

Tayo-ryu vyökollegio sekä itse kokelas toinen oikealta.

Kibudossa kesätreenattiin dojoilla

Treenaushaluiset Kibudolaiset pääsivät kesäkaudellakin treenailemaan dojoissa.

Harjoitusta ylläpiti Tayo-ryu tyylisuuntakollegion jäsen, Lasse Haanpää.

Paikalla oli kulloinkin ryhmä junnuista varttuneisiin. Harjoitusteemat pidettiin vapaana, jotta treenin mukaan sai mahdutettua kaikkea ”kivaakin”.

Kibudossa jatkuu treenit vielä tämän kuun loppuun dojoilla. Liikuntasaleihin päästään kun koulut aukaisevat jumppasalit iltakäytölle, syyskuun alusta. Treeneistä ym. tiedotetaan MyClub -jäsenpostin välityksellä.

Peruskurssi ym. tiedot saat seuran sivustolta:
www.kibudo.fi

Inkoossa treenattiin kesän läpi ulkona lähiliikuntapaikassa

Inkoo Karatedo keräsi sisarseuroistakin treenaajia kesän ulkotreeneihin siten, miten kukanenkin kulloinkin ehti.

Paikalla oli Karjaa, Siuntio, Kirkkonummi sisarseurasta treenaajia.

Naamat vaihtuivat kesän edetessä, kun kullakin vuorollaan tuli kesälomakiireitä. Mutta pienellä ryhmällä treenit vietiin läpi mukavasti.

Treenipäivät ja kellonajat myötäilivät kuumimpien ja sateisimpien vaiheiden läpi luodullamme kesätreeni -WhatsApp tiedotteilla. Koskaan ei kastuttu. Toki kuumaa oli välillä vielä kello kuudeltakin. Vältimme kuumalla sykettä nostattavia suoritesarjoja ja huolehdimme tankkauksista ym.

Inkoo siirtyy liikuntasaliin 12.8. Ei ulkotreenit silti välttämättä pois ole agendalta ennen kylmiä ilmoja.

www.inkookaratedo.fi

Tayo-ryu kollegion jäsenistön päivitys

28.1.2021 Tayo-ryu tyylisuuntakollegioon liittyi uusi jäsen. Lars-Erik Haanpää suoritti samana päivänä 2Dan vyökokeen.

Lassen 2Dan vyökokeen vastaanottava vyökollegio oli Tayo-ryu tyylisuuntakollegiosta Pj Oiva Tyni 5Dan, jäsen Mikael Nuotio 3Dan sekä Tommi Lehtimäki 5Dan, joka on yhteistyökollegion Shotokan Karate-do tyylisuuntakollegion jäsen.

Vasemmalta: Mikael Nuotio, Tommi Lehtimäki, Oiva Tyni sekä Lars-Erik Haanpää

Tayo-ryu tyylisuuntakollegion jäsen Mikael Nuotio 3Dan vyökokeessa

Pitkäjänteinen harjoittelu tuo tulosta.

Mikael Nuotion 90- luvulla alkanut karateura kohtasi yhden tavoitteen Hyvinkäällä 29.11.2020 hänen suoritettua Tayo-ryu vyökokeessa 3Dan vyöarvon.

Vyökoetta oli vastaanottamassa Oiva Tyni 5Dan Tayo-ryu kollegion puheenjohtaja, Harri Hämäläinen Shotokan Karate-Do kollegion puheenjohtaja 6Dan / 7Dan FSKA Renshi, Tommi lehtimäki 5Dan Shotokan Karate-Do kollegio.

Vasemmalta Tommi Lehtimäki, Mikael Nuotio, Oiva Tyni. Harri Hämäläinen ei päässyt kuvaukseen.

Tayo-ryu tyylisuunnan pääopettaja vyöarvon korotustilaisuudessa 5Dan

Tyylisuunnan kehittäjä, Oiva Tyni suoritti 22.5.2020 Hyvinkään hyvinkään kamppailu ja hyvinvointikeskuksessa pidetyssä karaten vyökollegiotapaamisen yhteydessä Tayo-Ryu 5Dan -vyöarvon.
Vyökoetapahtumaa oli vastaanottajatahoina toimi kahden eri tyylisuuntakollegion puheenjohtajat sekä jäsenet:
Harri Hämäläinen Shotokan Karate-Do kollegion puheenjohtaja 6Dan / 7Dan FSKA Renshi.
Jari Räty Shito-Ryu kollegion puheenjohtaja, 5Dan.
Kari Koskinen Shito-Ryu kollegion jäsen, 5Dan.

Vasemmalta, Oiva Tyni, Kari Koskinen, Jari Räty. Kuvasta puuttuu Harri Hämäläinen, joka joutui poistumaan ennen kuvan ottamista.
Oikeassa laidassa suorituksien parina toiminut, ja Tayo-ryu kollegion jäsen, Mikael Nuotio.